10.07.2009 13:26

JAM Racingin Kemoran kisaviikonloppu oli varsin vaiherikas. Topi ajoi jälleen palkintopallille Kemorassa. Matin Kemoran viikonloppu alkoi mukavasti, mutta päättyi pieniin teknisiin ongelmiin. Lasse oli kipeänä, eikä päässyt lainkaan kisaan.   

Topin kuulumiset

Topi ajoi aika-ajossa hienosti kolmanneksi. ”Luotto renkaaseen ja tuntuma pyörään alkaa olemaan nyt kohdallaan. Perjantain harjoituksissa saimme teamini kanssa pyörän aika hyviin säätöihin, mutta lauantaiksi viilennyt sää hieman vaikeutti sopivan rengasseoksen valintaa. Ensimmäiseen aika-ajoon lähdimme pehmeämmällä seoksella, ja iltapäivällä valitsin kovemman seoksen.”

Kisassa Topi ajoi myös kolmanneksi. Topi sai hyvän startin ja kaartoi ensimmäiseen mutkaan kolmantena pitäen aika-ajosijoituksensa. Ensimmäisellä kierroksella Varkauden Eki Kaulamo pääsi kuitenkin kuittaamaan Topista ohitse, ja ensimmäinen kierros täyttyikin järjestyksessä Kallio, Kaulamo, Taipale, Haarala. SuperBike luokan kovasta tasosta kaudella 2009 kertoo myös se, että Kemorassakin 5 nopeinta kuljettajaa ajoi alle edellisen rataennätyksen.

"Eki pääsi ensimmäisellä kierroksella kuittaamaan ohitseni, ja jäimme kisailemaan keskenämme. Samassa tohinassa Kallio pääsi tekemään pienen pesäeron, ja Taipalekin pääsi livahtamaan karkumatkalle. Pääsin Ekistä ohitse, ja aloin kirimään Taipaleen etumatkaa kiinni. Takaa-ajoa jatkui aina viimeiselle kierrokselle asti. En kuitenkaan halunnut enää viimeiseen mutkaan ajaa sillä riskillä, että kaadumme molemmat koska tässä nyt ei mestaruuksia vielä ratkottu. Ajaminen maistuu nyt hyvältä, ja pyöräkin on nyt erittäin istuva ajotyylilleni. Myös starttiin olen tyytyväinen; Ducatin kuiva kytkin ja sen sielunelämä alkaa aukenemaan minulle." Tuumasi Topi heti kilpailun jälkeen.

Matin kuulumiset

Saavuimme radalle perjantai-aamuksi, ja Matti lähti testaamaan pyörän kulkua Kemoran pitkissä kaarteissa. Ensin kokeilemamme välitykset eivät sopineet radalle ollenkaan, mutta löysimme nopeasti sopivat rattaat ja ajat alkoivat parantua. Luotto pyörään parani välitysten vaihdon myötä, ja Matin avaukset lähtösuoralle olivat mahtavaa katsottavaa pyörän keuliessa samalla kun takapyörä luisteli sivulla. Ducatin luistonesto toimi erittäin hyvin, ja Matti hakkasi treeneissä jo korkeaa 1.09-aikoja.

Alastaron tapaan Matin aika-ajosuoritus jäi kuitenkin edellisen päivän treeniajoista. Keli oli huomattavasti kylmempi, mikä vaikutti ajamiseen. Ensimmäinen aika-ajo jäi vaisuksi väärän rengasvalinnan vuoksi,  ja perän pito oli toisessakin aika-ajossa kateissa. Muiden parantaessa Matin aika-ajosijoitus oli jälleen neljästoista selvästi perjantaita heikommalla kierrosajalla.   

Matin kisa päätyi pieniin tekniikkamurheisiin kisan kolmannella kierroksella.