

| 29.05.2010 13:41 | |||
|
Jurvan jälkeen treenejä lähdettiin jatkamaan Motoparkkiin torstaina. Sää oli hyvin epävakaista, joten riskinä oli, että ajot jää ajamatta. Paikanpäälle saavuttuamme Virtasalmella tihutti vettä ja alkoi näyttämään siltä, että ei muuta kun nokka kohti kotia. Radalle ei voinut mennä slickseillä eikä sateisilla, joten ei auttanut muuta kun odottaa.
Tihutus loppui, ja rata kuivui. Ajo tuntui heti ensimmäisistä kierroksista alkaen helpolta, ja ajatkin alkoivat olla ”siellä päin”. Rata oli hyvin liukas, eikä ratavalvoja tehnyt minkäänlaisia ajovuoroja. Ajovuorojen puuttuessa nopeuserot kasvoivat paikoittain noin 200km/h. Vaarallista!!!
Viimeisiin setteihin saimme sovittua ratavalvojan kanssa ajovuorojen jakamisesta. Löimme uutta alle, ja ajattelin lähteä rauhassa vähän kokeilemaan millaista vauhtia uudella rengasparilla pääsisin. Rata oli kuitenkin edellisen päivän rankkasateiden jälkeen todella liukas, joten 1:23 puolelle ei varmasti olisi ollut asiaa tällä kertaa =) Ennen pimeää mutkaa oikeassa kurvissa eturengas lipsahti sitten alta, ja taas matkustettiin. Sitten kauhottiinkin taas sitä itseensä niskaan niin että tuntui! Pikkurilli jäi stongan ja asfaltin väliin ja ajohanska kului puhki. Valitettavasti oikean käden pikkusormi sai tällissä niin pahasti kipeää, että se jouduttiin amputoimaan Mikkelin sairaalassa myöhemmin illalla. Radalla ei ollut tapahtumahetkellä ambulanssia, ja sen saapuminen kesti 24 minuuttia. Kohtuullisen nopeasti, mutta sormi oli siinä kunnossa, että jokainen minuutti oli tuskaa. Todella iso kiitos Japelle, Akille, Antti Kärkkäiselle, Mika Pulliaiselle ja Valtosen isälle ja pojalle (ja muille paikalla olleille) tuesta ambulanssia odotettaessa! Nyt on edessä noin kuukauden mittainen tauko ajohommista. Tulen kuitenkin Kemoraan taistelemaan SM-pisteistä! Olemme tänä vuonna saaneet kehitettyä pyörää ja omaa ajamistani huomattavasti, joten Kemorassa taistelemme jälleen kynsin-hampain hyvistä sijoituksista!
|